Thankful

Joskus vain tulee tunne,että pakahtuu siitä kaikesta rakkaudesta ja onnellisuudesta.  Olen oikeasti hyvinkin kiitollinen siitä kuinka hyvin mulla pyyhkii tällä hetkellä. Olen aidosti todella onnellinen. Onhan niitä huonojakin päiviä toki mutta niinhän meillä kaikilla. Vaikka nyt eletään sitä mun pelkäämää perus arkea niin olen tyytyväinen elämääni just sellaisena kun se nyt on.  Eikö kuullostakin ällöttävän siirappimaiselta?:D  

Olen pitkään pelännyt sitä hetkeä kun joudutaan elämään arjessa eikä jatkuvasti tapahdukaan muutoksia tai ei olekaan mitään mitä odottaa. Ehkä tämä pelkoni on hävinnyt sitä myötä mitä vanhemmaksi on tullut. Olen aina tehnyt pitkän tähtäimen suunnitelmia ja tykkään jollain oudolla tavalla elää jatkuvassa kaaoksessa. Enkä tarkoita, että kämppä olisi kaaoksessa tai elämä vaan,että pieni kiire on mukavaa. Se,että kalenteri ammottaa koko viikon tyhjyyttä on ahdistavaa vaikka tekemistä silti aina riittää.  Kaikkea kuten kotiaskareita ei tule kirjattua kalenteriin.  Liian kiire taas vetää hermot kireiksi mutta se,että selviää hengissä ja saa kaiken tehtyä kiireestä huolimatta on mahtava tunne. Sovellan toki menoni niin,että perheellekin riittää aikaa. Tämän asian oppimiseen on mennyt aikaa kun on ennen perheentuloa saanut mennä miten haluaa. Elämä perheellisenä on kyllä yhtä menoa ja meininkiä pikku lasten kanssa joten tylsää hetkeä ei ole koskaan. :)

Mites muilla? Tykkäättekö perus arjesta? Millä saatte arkeen lisäpotkua jos kaipaatte sellaista?

Sometimes shit has to happen before you know what a diamonds you have

Ensimmäistä lasta odottaa kuin kuuta nousevaa. Seuraavan kanssa jo tiedät mitä odottaa ja odotat lähinnä lapsen syntymistä. Odotinko kuitenkaan synnytyksen jälkeistä olotilaa? Kaksi pientä lasta,armoton univelka ja kasa läskiä. Elämä ei tuntunut kovin hehkeältä vaikka olin kahden ihanan lapsen ympäröimänä ja mies tukena.

*Postaus sisältää vain ja ainostaan minun mielipiteitäni.En häveksy muiden tapoja toimia joten ethän sinäkään minun.*

Olisin mieluiten nukkunut viikon putkeen kun valvonut vasta-syntyneen kanssa useamman kuukauden. Meidän pikkuinen peikonpoikanen oli sitä mieltä, että hän ei suostu nukkumaan missään muualla kuin sohvalla minun vieressäni. Nukuin siis ensimmäiset pari kuukautta sohvalla kera vauvan ja dalmatialaisen. Selkä oli joka päivä niin jumissa,että en olisi edes saanut laskettua vauvaa pinnasänkyyn jos se olisi siellä suostunut nukkumaan. (Selkä ja pakarat menivät jumiin synnytyksessä ja vaiva vain paheni ajan kuluessa) Yritettiin ihan oikeasti kaikkemme. Nukutettiin meidän sängyssä, hänen pinnasängyssä, valot päällä sekä pimeässä, ilman koiria sekä koirien kanssa samassa huoneessa, pinnasänky meidän sängyssä vieressä, että kaukana. Koitettiin siirtää nukahdettuaan syliin omaan sänkyyn ja huuto alkoi heti. Yritin imettää mutta saatuaan sairaalassa ensimmäisestä hetkestä lähtien pullomaitoa ei imetyksestä tullut mitään. Pullomaito aiheutti vatsanväänteitä. Annettiin Cuplatonia ym vatsanväänteisiin tarkoitettuja tuotteita. Koitin eri pullomaitoja ja rintamaitoanikin. Loppui oikeasti ideat ja siksi päädyttiin nukkumaan sohvalla koska silloin sain unta edes tunnin putkeen.

Äiti on vähän väsynyt.

Väsymys alkoi olla sitä luokkaa,että ei muistanut asioita,vitutti, itketti, kroppaa särki ja suoraan sanottuna en nähnyt auringon paistavan meidän risukasaan. Vauvan itku sai hermostumaan. Ajattelin ettei se voi taas itkeä. Mitä mä teen väärin? Välillä pahoina hetkinä olisi ollut helpottavaa vaan päästä hetkeksi pois,mutta jopa oma äitini vähätteli väsymystäni. Yritin jopa kerran mennä vanhempieni luokse ilman muuta perhettä, että saisin nukkua mutta  ei tullut kuulonkaan. Äiti halusi lapset mukaan. Se siitä nukkumisesta univelkoja pois.

Joskus itkevän lapsen saaminen uneen venyi kahteen asti yöhön. En olisi ikinä pystynyt tähän ilman mieheni tukea. Hän kuitenkin kävi töissä koko ajan eli ei pitänyt yhtään isyyslomaa siinä vaiheessa vaan vasta vauvan ollessa about 8kk. (Jäi silloin vanhempainvapaalle ja oli lasten kanssa 2,5kk kotona)  Mieheni vietti alkuillan vauvan kanssa minun mennessä kuuden-seitsemän aikoihin nukkumaan iltaisin. Heräsin siinä yhdentoista aikoihin mieheni halutessa nukkumaan. Nämä olivat useimmiten mun yöunet ensimmäisten kuukausien aikana.

Elämäni valopilkku oli treenaaminen. Se,että pääsi pois kotoota urheilemaan.  Treenaaminen auttoi jaksamaan. Toki treenaaminen aiheutti väsymystä itsessään mutta olin energisempi. Lyhyet yöunet ei tuntuneet enää niin pahalta. Juoksemisesta tuli mulle pääsytie omaan aikaan ja juostessa sai nollattua päätä.

Mä rakastuin juoksemiseen!

Koin samanlaisia väsymyksen tunteita esikoisen syntymän jälkeenkin mutta silloin tilanne oli muuten ihan erilainen. Silloin opiskelin,kävin töissä ja rempattiin asuntoa joka oltiin ostettu. Tuntui,että piti revetä joka paikkaan saamatta oikein mitään järkevää aikaiseksi missään. Esikoisen aikaan myös yksi ystävistäni sai esikoisen jonka kanssa oli kivaa vaihdella kuulumisia ja käydä vähän kirppiksiä kiertelemässä. Pääsi ns. tuulettumaan välillä.

Koen,että mun oli läpikäytävä nämäkin vuodet elämästäni vaikka ne ei ehkä ole niitä mukavimpia muistoja. Lapset ovat itsessään toki ihania muistoja näistä väsyneistä vuosista mutta se olotila joka on synnytyksen jälkeen kuin zombie elokuvasta ei houkuta. Kaikesta oppii ja kaikki on koettava oppiakseen vielä paremmaksi. Mä opin,että mulla on mies joka on aina tukena ja turvana. Mulla on tukiverkosto josta saa apua (vaikkakin aikataulujen yhteensovittaminen työssäkyvien kanssa ei aina ole helpoimmasta päästä). Neuvolastakin saa apua kun uskaltaa avata suunsa!

Rakastan lapsiani ja he ovat olleet jokaisen valvotun yön arvoisia. Tänä päivänä vauvani on 1 v 2kk ja mitä aurinkoisin pikku mies. Heräilee öisin edelleen mutta koko ajan mennään parempaan suuntaan. Viime yönä oli herännyt vain kerran. Luksusta! :)

Kesällä 2014 ihmeteltiin Tivolin laitteita.

Viikonloppu oli ja meni

Nyt on jo tiistai. Munsta tuntuu, että nykyään on aina maanantai tai perjantai. Muut päivät vaan vilahtaa ohi. Viikonlopulle ei ollut suunniteltua tekemistä mutta kyllä sitä vaan tekemistä riitti ja vieraitakin oli sekä lauantaina, että sunnuntaina. Koska ilmat oli kumpanakin päivänä upeat niin pihahommia tehtiin oikein urakalla. Kukkapenkkien laitto siistiksi projekti jatkui jo toista viikkoa ja nyt on kolme penkkiä valmiina. Vuhuu! Enää 4 jäljellä. :D Ongelmaksi tulee koitumaan se,että kate loppuu seuraavan penkin kohdalla. :( Lisää pitää tilata, jotta saa loputkin katettua ennen talven tuloa. Kyllä vaan penkit tulee siisteiksi kun ei rikkaruohot rehoita ja näkyy jopa itse kukat.:D

Koirat aiheutti taas pientä sydämentykytyst' viikonlopun aikana. Perjantaina aloitti dallumme Claudia kuolaamaan ja ripuloimaan. Sitä kuolan määrää ei voi sanoin kuvata. Sunnuntaina aloitti toinen koiramme saman kuolaamisen. Sama toistui viime syksynä pariin otteeseen dallun kanssa ja kävin silloin päivystävällä eläinlääkärillä sunnuntaipäivänä näytillä. Oli muuten halpa reissu kun oli tiputuksessa,otettiin labroja ja röntgenkuvat vatsasta. :/ Tällä kertaa totesin, että lääkäriin lähde ellei ihan huonolta ala tilanne näyttämään. Työnsin hiilitabletteja suuhun ja iltaan mennessä koirat oli jo paremmassa kunnossa. Viime vuonna kun kävin siellä eläinlääkärillä niin mitään ns. vikaa ei löytynyt. Labroissa maksa-arvot oli vähän koholla mikä voisi viitata,e ttä koira on syönyt jotain. Nyt kun sama toistui tänä vuonnakin niin olen melkein 100%, että nää koirat syö pihalta sieniä. Mitään muuta en keksi. Naapurille tästä kerroin kun olivat sunnuntaina kylässä ja illalla sain häneltä viestiä,että heidän toisella koiralla ihan kamalaa kuolaamista. Meidän koirat ei ole vähään aikaan toisiaan nähnyt joten en usko sen mitään tarttuvaa tautia olevan. Mä jo ajattelin, että vaan meidän koirilla on joku vika. Kyllähän toi isompi karvakasa kuolaa muutenkin paljon mutta se, että mattoon jää lammikko alkaa jo olemaan liikaa kuolaa. Koirat on jo onneksi kunnossa.

Kuopuksella alkoi uudestaan flunssa. Juuri kun viikko sitten loppui antibiootti korvatulehdukseen ja hetken ehti olla terveenä. Mulla oli eilen veto ihan poissa jo koko työpäivän ajan ja kotiin kun pääsin niin ei jaksanut tehdä mitään. Hetken oltiin pihalla ja koitettiin kukkapenkkejä laittaa mutta ei siitä tullut mitään. Yöllä alkoi kurkkukipu joten kai sitä on odotettavissa, että flunssa iskee minuunkin. Nyt ei olisi aikaa sairastella kun pitäisi lenkille päästä. Lauantaina olisi puolimaraton mutta eihän sille tietty mitään mahda jos kipeeksi tulee. :( Harmittaa vaan ihan vietävästi jos ei pääse juoksemaan. Enterorokkoa on myös liikkeellä ja naapuri joka oli sunnuntaina kyläilemässä ilmoitti silloin illalla, että toinen heidän tytöistään on näppylöitä täynnä. Sitä sitten jännityksellä odotetaan tarttuiko. Toki sen nyt saisi mistä vain eli ei välttämättä heiltä ole tarttunut jos näppyjä ilmaantuu meille. Töissä kun olen kaikkien pöpöjen seassa ja varsinkin flunssasia ja enterorokkoa sairastavia on nyt käynyt vastaanotolla.

Huomenna alkaa Vauhtisammakon juoksukoulu. JIHUU!! Ensimmäinen kerta on luento jossa käydään läpi juoksukoulun toimintaa, juoksutekniikkaa, varusteita, juoksijan ruokavaliota ja kaikkea muutakin juoksuun liittyvää. Innolla odotan huomista. Kiinnostaa varsinkin toi juoksijan ruokavalio, koska itselle se on tuottanut ongelmia. En tiedä mitä söisi, että jaksaa paremmin juosta mutta kuitenkin haluaisin syödä mahdollisimman vähän hiilihydraatteja kun koitan laihduttaa ja ne eivät tosiaankaan sovi mun vatsalle. Gluteenittomat hiilarituotteet on myöskin useimmiten täynnä kaikkea turhaakin joten sekin yksi syy jättää hiilarit vähemmälle. Perunaa,bataattia,kvinoaa ja riisiä toki syön etten nyt vallan hiilareita ole. Nyt pidetään sormet ja varpaat pystyssä ettei ole mene yhtään huonommaksi ja pääsen luennolle.:)

Arkea, pioneja ja rikkaruohoja

Eilen alkoi arki meidänkin perheessä. Tosin paluu arkeen oli eilisen osalta pehmeä koska olin pojan kanssa kotona. Ollaan koko perhe oltu kamalassa flunssassa ja pikkuinen oli sunnuntaina vielä niin räkäinen ettei sellaista olisi kehdannut viedä hoitoon. Käytiin myös lääkärissä näytillä ja korvatulehdushan se siellä vaani. :( Toivon mukaan olo alkaa nyt helpottamaan kun on 1,5 viikkoa ollut jo flunssassa. Oma olo on kohentunut mitä nyt ääni on edelleen honottava mutta ilma kulkee taas nenän kautta.:)

Aamulla olikin sitten todellinen arjen oppitunti numero 1. Herää ajoissa ja laita ensin itsesi kuntoon ennen kuin herätät lapset. Ei nyt ihan mennyt putkeen tämä homma. Mies heräsi ennen mua koska oli lähdössä Vierumäelle koulutukseen. Kuopus heräsi niihin ääniin ja sen jälkeen olikin show päällä. Puuteria vedin naamaan samalla kun hyssyttelin kuopusta, hiukset jäi harjaamatta ja vaatteet vedin päälle juuri ennen ulko-ovelle menoa. Esikoinen oli väsynyt ja väänsi itkua joka asiasta. Ei osannut pukea eikä pestä hampaitaan itse vaikka yleensä tekee nämä ihan oma-aloitteisesti. Kuopukselle piti antaa särkylääkettä ja antibioottia josta suurin osa löytyi hänen vaatteistaan. Onneksi ei ollut vielä kuin pyjama päällä. Koirat piti ruokkia, päästää ulos tarpeille ja päästää takas eteiseen kuivumaan ennen sisälle tuloa. Toisella koiralla vielä juoksut ja pöksyjen laitto sentään muistui tehdä. Useimmiten ne unohtuu ja kämppä onkin sitten sen näköinen, että suurempikin veritaistelu olisi käyty. Sitten kun koirat pääsi sisään niin olikin aika alkaa pukea ulkovaatteita lapsille. Sirkus se sekin. Esikoinen sai juuri ja juuri puettua itkun kera haalarinsa päälle ja kuopus rimpuili sylissä niin, että hikikarpalot oli äidin otsalla. Huoh! Muistin omat eväät, esikoisen kerho eväät, työvaatteet ja ei muuta kuin kaikki autoon. Selvittiin tästäkin aamusta eikä aikaa kulunut kuin 40 minuuttia.

Olin varautunut, että myöhästyn töistä koska kuopus meni ensimmäistä kertaa hoitoon kyseiseen paikkaan. Taisi pikkuinen olla vielä ihan töttöröö koska ei itkenyt yhtään kun suljin oven ja lähdin. Voitteko kuvitella olin 10 minuuttia etuajassa töissä? :D Olin super nopea eikä liikenteessä ollut tientukkijoita koska tulin moottoritien kautta.

Jotta tekemistä ei muuten olisi tarpeeksi niin tilattiin kolme kuutiota mäntykatetta kukkapenkkejä koristamaan.:D Eipä siinä mitään mutta kukkapenkeistä pitäisi ensiksi nyppiä kaikki rikkikset pois ja koska olen ollut vähän niin kuin lomalla puutarhatouhuista pari kuukautta ( ei ole ehtinyt ) niin rikkiksiä on älyttömästi. Eihän sieltä kukkasia juuri näykään. Eilen sain osan yhdestä kukkapenkistä nypittyä mutta työsarkaa kyllä riittää varsinkin kun samalla vaihtelee kasvien paikkoja ja lisäilee uusia planttuja. Pihalla odottaa isohko läjä kasveja istutettavaksi ja lisää aina vaan hamstraan. Eilen tosin tein upean löydyn Raision kukkatalosta josta lähti mukaan samettisumakki niminen puu. Se on niin kaunis ja vieläpä oli halpa ja viimeine laatuaan heidän putiikissaan. Oon niin onnellinen tuosta puusta. :) Mä oon puutarha immeinen kaikin puolin. Illalla on ehkä pakko käydä nyppimässä lisää rikkiksiä ja vähän levittämässä haketta ennen kuin rikkaruohot puskee läpi uudestaan.

Näihin työ ja puutarhatunnelmiin on hyvä lopettaa tältä erää. :)

Reissu perheen kanssa Särkänniemeen

 Käytiin tänään koko perheen voimin Särkänniemessä Soneran tarjottua ilmaista reissua sinne.  Oli ihan huippu reissu ja sää pysyi hyvänä vaikka ennustettiin kovia sateita.    Tämä päivitys sisältää runsaasti kuvia ja vain vähän tekstiä.

 :)

+

 

Sydän luo BUM BUM BUM

Eilinen päivä meni taas super nopeasti. Aamulla lähdettiin Myllyyn ja ennen ruokaostoksille menoa kierreltiin vaatekaupoissa.  Kaupasta pois lähtiessä huomattiin Tivoli Seiterän olevan Myllyn pihalla. Laitoin matkalla kotiin viestiä ystäväperheelle jos he lähtisivät iltapäivällä mukaan sinne.  Oltiin juuri ehditty syömään kun piti taas lähteä. Nyt Tivoliin. :)

Meillä on samanikäiset tytöt ja nuorimmaisilla on pari kuukautta ikäeroa.  Tytöt menivät reippaasti laitteisiin yhdessä. Viime vuonna oltiin oman porukan kanssa siellä ja silloin ei Aurelia oikein suostunut menemään yksin mihinkään.

Itse kävin kanssa yhdessä laitteessa joka näytti jo pahalta mutta kokeiltava oli kestääkö kantti mennä. Selvisin hengissä. Silmät oli kiinni koko ajan. Vatsanpohjasta otti ja oli pakko kirkua vaikka se ei yleensä kuulu mun tapoihin. Ehkäpä olen tulossa vanhaksi.:D

 

Jalat vapisi kun laitteesta pois pääsi. Hauskaa oli kuitenkin vaikka pelotti!

 

Lapset nautti olostaan. :)

 Kotiin ei olisi millään ahluttu lähteä. Isot krokotiilin kyyneleet vuodatettiin Myllyn pihalla.

Uni

Lepo ja uni on todella tärkeää. Sanotaan, että vähäinen uni altistaa lihomiseen. Nukkuminen on myös olennainen osa lihasten muodostumista ja ylläpitoa.  Väsyneenä ei jaksa liikkua ja helpommin sortuu epäterveellisen ruokaan. 

Uskon, että kunnon yöunet parantaisivat minunkin treenejä mutta minkäs teet kun on pienet lapset jotka heräilevät useasti yössä. En saa millään nukuttua kunnon pitkiä yöunia vaikka menisin ilta kahdeksalta nukkumaan. Yöherätysten jälkeen on vaikeaa saada unen päästä kiinni ja voin pyöriä sängyssä pitkän tovin ennen nukahtamista. En ole koskaan ollut yökukkuja vaan mieluummin mennyt yhdeksältä nukkumaan ja herännyt aamulla aikaisin. Meillä herätään joka aamu ennen seitsemään ja se ei johdu minusta vaan joko lapsista jompikumpi herättää tai koirat herättävät. Meidän koirilla on ärsyttävä tapa tulla heti herättämään jos liikkuu sängyssä. Heidän mielestään silloin on vähintäänkin heidän ruoka-aika ja pitäisi myös päästä ulos. No mutta takaisin uneen. Painoni on pudonnut lähes samaan tahtiin koko alkuvuoden jonka dieetillä olen ollut. Tippuisiko paino sitten vielä enemmän paremmilla yöunilla? En usko, koska nyt on tippunut viikossa 500-1000g. Ja siihen pitääkin olla todella tyytyväinen. 

Olen tällä hetkellä todella motivoitunut liikkumiseen ja huonoilla yöunillakin olen jaksanut treenata sekä hoitaa kotihommat. Tuntuu, että treenipäivinä energiaa on vaikka muilla jakaa ja tulee touhuttua paljon enemmän kuin lepopäivinä, tosin niinhän sen kai kuuluukin mennä. Lepopäivä on lepoa. :D Pidän tästä nykyisestä minästäni joka jaksaa touhuta enemmän kuin ennen. Kiukuttelupäivät ovat hävinneet lähes olemattomiin ja miehen kanssa tulee riideltyäkin vähemmän. :D  Olen ylpeä itsestäni ja minussa tapahtuvista muutoksista!