Miksi on niin vaikeaa sanoa ei? Miksi yritän aina olla supernainen joka haluaa tehdä kaikkea ja
ehtiä joka paikkaan? Miksi mun pitää pystyä siihen jos ei muutkaan pysty?
Mä suunnittelen aina ehtiväni tekemään kaikkea kuten käymään
salilla, juoksemaan, hoitamaan juoksevat asiat, tapaamaan ystäviä, olemaan
perheen kanssa, tekemään kotitöitä ja käymään töissä. Joskus jätän imuroinnin
seuraavalle päivälle kun ei vain ehdi mutta muuten mä touhuan koko ajan jotain.
Mä en osaa sanoa edes itselleni ei. Eihän mun oikeasti tarvitse ehtiä tekemään
kaikkea viikon aikana mutta mä vihaan epäsiistiä kämppää ja ruokaakin on pakko
tehdä. Jos en käy treenaamassa niin hajoaa pää ja nyt kun on päässyt liikunnan
pariin niin siitä en ainakaan halua luopua.
Töissäkin on pakko käydä jos mielii saada rahaa. Ystävät laittavat
viestejä koska haluavat joskus nähdäkin
josta päästäänkin seuraavaan kohtaan.
Olen monesti miettinyt miksi aina mä olen se joka menee
ystävien luokse. Miksi ystäväni eivät tule meille? Meiltä on ihan pitkä matka
heille kun heiltä meille. Siksi koska jos mua pyydetään jonnekin niin mä menen
enkä kysy, että tuutko mieluummin meille? Mä olen aina ollut se joka menee
muiden luokse. Ehkä ystävät ovat jo siihen sitten tottuneet ajan myötä. Aiemmin ennen kuin mulla oli lapsia mä vielä
ymmärsin, että perheelliset ei välttämättä jaksa lähteä kyläilemään. Itse
ainakin koen raskaaksi lähteä lasten kanssa kylään koska pelkään niiden
tuhoavan kaiken.:D Eikä siinä väijymisen ohella ehdi kyllä vaihtamaan mitään
kuulumisia. Takaisin itse aiheeseen.
Jos mulle tarjotaan töitä muualta kuin omasta työpaikasta
sillä ehdolla, että on vapaata niin suostun menemään. Kyllä mulle työ aina
kelpaa. Tämäkin viikko on aika rankka
töitten osalta koska olen omassa työssäni kolme vuorokautta ( en putkeen) ja
sitten lupasin vielä mennä lauantaina 9-15 muualle töihin. Itseä saa syyttää
tästäkin mutta en valita koska ei näitä näin täysiä viikkoja ole usein.
Mä melkein aina menen kaikkiin kissanristiäisiin johon
kuuluu mm. kaikki vaatekutsut, tupperwaret ym. sisustuskutsut. Joskus on vain jo niin paljon päällekkäisiä
menoja ettei pysty mutta jos ei olisi muita menoja niin menisin kaikkiin. Olen
aina mukana kaikissa pikkujouluissa ym. työpaikan jutuissa.
Ellei koskaan sano ei niin kiire ja kaaos siitä syntyy. En
oikein tiedä mikä mua kiireessä kiehtoo. Osaksi se aiheuttaa hirveästi stressiä
mutta silti vuodesta toiseen mä järjestän kalenterin täyteen menoja. Loppujen
lopuksi en vain osaa olla tekemättä mitään. Välimalli kiireestä ja tylsästä
pitäisi löytää.
Kärsiikö kukaan muu samasta ”syndroomasta” ? Menettekö
edelleen pää kolmantena jalkana vai oletteko oppineet karsimaan menoja ja
tekemisiä? Heittäkää mulle vinkkejä mistä karsia.:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun piipahdit blogissani.:)